30.4.2013

Iltamelontaa Kyrönjoella

GoPron kyydittämänä tuli taas tarve laittaa muutama kuva Kyrönjoen iltamelonnalta.

Virtaus oli sileällä aika voimakas ja laskupaatilla sai kyllä meloa vastavirtaan ihan täysin vedoin.

-Hetkeksi kun harhautui ihailemaan maisemia, niin kyllä heti huomasi, kun paatti lähti kulkemaan virran mukana hyväistä vauhtia.













22.4.2013

Jäälauttamelontaa Kyrönjoella

Melontakausi startattiin onnistuneesti haaveissa siintäneellä Jäälauttamelonnalla vuolaasti virtaavalla Kyrönjoella.

Suurimmat jäämassat olivat jo väistyneet tieltä, joten aika oli paras mahdollinen haaveen toteuttamiselle. Sääkin suosi mahtavasti. Tuuli oli heikkoa ja aurinko paistoi kauniisti pilvettömältä taivaalta.

Eli ei muuta kuin vastavirtaan meloen ja jäälauttojen kyydissä takaisin.
Mahtava kokemus!

-Varovaisuus toki pitää aina muistaa,
kun ollaan luontoäidin matkassa.


GoPro hankinnan myötä kuvia ja videoitakin tulee varmasti otettua tänä vuonna huomattavasti viime kautta enemmän.

-Ohessa ensimmäisen reissun otoksia.