27.7.2015

Freestylemelonnan harrasteleirillä 17-19.7.2015

Freestylemelonnan harrasteleiri, jo kauan odotettu koko kesän kohokohta koitti vihdoin
Lieksan Neitikoskella :D

Ajomatka kohteeseen huoltojoukkojen kera kesti leppoisat kahdeksan tuntia, joten tutustuminen koskeen meloen päätettiin suosiolla jättää seuraavaan aamuun.
-Rannalta käsin käytiin aaltoa toki jo torstai-illalla ihastelemassa, ja kyllähän se Pohjalaiseen lakeuteen tottuneeseen silmään näytti komialta!

Perjantaiaamulla otettiin pikaiset ensikosketukset aaltoon ennen leirin alkua, jotta tiedettäisiin vähän minne sitä oikein ollaan menossa.
-Ja kyllähän tuo aalto oli jokaisen unelman ja kertomuksen mittainen!

Iltapäivällä sitten aloitettiinkin ohjatut leiriharjoitukset, jotka jatkuivat kahdella setillä lauantaina ja päälle vielä yksi rykäisy sunnuntaina, lisättynä kuivaharjoittelulla ja yhteisellä grillaustuokiolla.

Koko leiriviikonloppu puljailtiin hyvässä porukassa ja opeteltiin freestylemelonnan kommervenkkejä huippuvalmentajien opastuksella Neitikosken mahtavissa kuohuissa, jollaisista ei Pohjanmaan lakeuksilla voi unelmoidakaan.

Melontasettien välillä ehdittiin myös patikoimaan ja geokätköilemään "huoltojoukkojen" kanssa Ruunaan retkeilyalueen mahtavissa maisemissa ja nautittiin luonnonrauhasta.

Retkeily- ja melontamahdollisuuksia on Ruunaan alueella yllin kyllin, ja koskenlaskua pääsee kokeilemaan myös kumilautalla tai puuveneellä, kuten videoistakin näkyy. Alueelta löytyy todella monipuolista tarjontaa.

Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa alueen mahdollisuuksiin!

Tarjolla on myös "Hyppy Neitikoskeen", joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen!
-Lisätietoa Ruunaan Retkeilykeskuskesta :D

Suuret Kiitokset kaikille mukana olleille mahtavasta leiristä!
Retkemme näihin maisemiin tulevat saamaan jatkoa takuuvarmasti!

Ohessa muutamia kuvia ja linkit videoihin.
Rannalta kuvattu:
https://youtu.be/HZWnLzNP_g0